Flamingon Pink-it sambakarnevaaleilla Sambic tanssikoulun ryhmässä
Sanasta sambista tulee ensimmäisenä mieleen täydellinen kroppa bikineissä ja sulissa, no totuus oli tällä kertaa toinen. Siinä me hypittiin, peilin edessä ja Finnbody Flamingon aerobicsalissa toinen toistaan erilaisia naisia; lyhyttä, pitkää, hoikkaa, jouluisen runsasta ja kaikki omalla vapaa-ajallaan treenaamassa karnevaalikoreografioita vuoden 2010 kulkuetta varten. Puolisen vuotta takaperin olimme toisillemme suurin piirtein täysin tuntemattomia salilla kävijöitä, jotka vaan löysivät itsensä uudestaan ja uudestaan Auli Fagerströmin pitämiltä Sambic®-tunneilta. Jos joku olisi tuolloin kertonut, että tanssisimme kesällä koko Helsingin nähden tennishameessa ja ladyfit-paidoissa, olisi suurin osa meistä varmaan purskahtanut vatsalihaksia hivelevään nauruun!
Siellä me nyt puristelimme viimeisiä omia treenejä kasaan, sovimme meikeistä, käsikoristeista ja aikatauluista. Ohjaajamme Auli oli iskostanut meihin semmoisen sambakärpäsen pureman, että sillä energialla olisi tanssinut Mannerheimintietä edestakaisin ainakin kolmisen tuntia. Talkootyöllä kokosimme karnevaaleille jokainen jotakin ja hilasimme kimpsut ja kampsut sinä sateisenä lauantaikarnevaaliaamuna Hannelen luokse. Keittiön pöydän täytti hetkessä purkit ja purnukat! Oli irtoripsiä, hiuslisäkettä, monta luomiväripurkkia ja ennen kaikkea kämppä täynnä iloisia sambanaisia. Kun kimalteet pikkuhiljaa laskeutuivat ja kuvat oltiin napsittu, jäi miehille enää se viimeinen kommentti: –”Toi näyttää aivan hirveeltä!” Sambameikkimme oli siis täydellisesti onnistunut.
Senaatintori näytti synkältä kun sinne saavuimme, tuuli riepotteli niin juhlakansaa kuin tanssijoitakin. Lisävauhtia kävimme hakemassa Sambic tanssikoulun järjestämästä sambajunasta ja katsomassa lavalla olevia tanssiesityksiä. Sambajunan aikana alkoi aurinkokin paistaa, joten siinäpä on sitten sadepäiväksi puhdetta millä houkutella aurinkoa esiin. Muutama meistä oli onnistunut hankkimaan huoltojoukkoja mukaan. Heidän tehtävänä oli tarjoilla vettä ja tulihan ne lämmikkeenä toimineet takitkin sullottua lähimpänä olevaan tuttuun autoon. Järjestäytymisen aikana poukkoilimme toinen toistemme jaloissa ja kun starttasimme, hyvä kun mahtui nostamaan kädet ylös. Jännitys ja odotus poreili ilmassa. Ei oltu muka ikinä kuultu niitä biisejä, askeleetkin katosivat selkäytimestä ja sitten Sambicin auto lähti liikkumaan. Kirkon portaiden edessä letka lähti muodostumaan kulkueeksi ja siitä sitten startattiin kulkue iloisesti mukulakivillä tanssien.
Eipä siinä kerennyt paljoa yleisöä huomaamaan, hymy oli korvasta korvaan ja meno huisia. Välillä tanssittiin paikoillaan, välillä kipitettiin muiden jalkapallosukkien kera hirveetä kyytiä koreografioita huitoen. Remontissa olevat kadut antoivat lisähaastetta. Kaverin nyrkistä meinasi tulla muutaman kerran proteiinipitoinen välipala kun kavennus pomppasi silmien eteen yllättäen. Meidän porukka jatkoi auton perässä takaisin Kauppatorille, missä pääsimme ehkä noin kahdella kädellä laskettavien turistijen loma-albumeihin. -”Can I take a picture?” ja kyllä me tytöt hymyiltiin ja poseerattiin jokaisen kuvaan haluavan kanssa.
Näin muodostui meidän harrastelijaryhmämme ”Flamingon Pink-it”. Ei taidolla, vaan innostuksella ja rakkaudella uutta lajia kohtaan. Uhkasimme jo mennä jokaiseen pikkujouluun esiintymään, vaikka väkisin mutta sitä ennen odottelemme innolla syksyn tuntien alkuja.
teksti: Hanna-Maria Lausama
Ensimmäinen esiintymiseni (Sambic-harrastaja Liisa Tolvanen) 18.11.2007
Olen harrastanut Sambicia muutaman vuoden. Kesän 2007 aikana tapahtui kaksi asiaa lähes samaan aikaan, ensin päätin osallistua aikuisten naisten uuteen Eleganté-ryhmään ja seuraavassa hetkessä huomasin olevani raskaana. Oli todella mukavaa tehdä asua ja päähinettä Sambic tanssikoulun 11.11. oppilasnäytöstä varten. Ja samalla jännittää, mahdunko marraskuussa mekkoon ollenkaan. Ja pystynkö ylipäätään tanssimaan, vai seisonko lavan kulmalla paksuna pökkelönä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ensimmäinen esiintyminen Sambicin puitteissa, mekkokin mahtui päälle. Jäi tosi hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa seuraavana syksynä.
Myös perheeni tykkäsi näytöksestä. Erityisesti 4-vuotias pikkusiskoni oli todella vaikuttunut, hän oli kuulemma tanssinut koko esityksen ajan käytävällä ja harmistunut kun hänellä itsellään ei ollut vaihtovaatteita mukana. Nyt leikkii iltaisin samba-tanssijaa kotona ja haluaa mennä tanssikouluun (sellaiseen jossa saa itse valita vaatteet). Jopa 2v poikani oli kuulemma tuijottanut keskittyneesti koko esityksen, välillä laskenut leikkiauton käsistään ja taputtanut. Jälkeenpäin hän kommentoi, että “Äidillä on lehdet päässä”, tarkoitti varmaan sulkia.
SAMBICIN TANSSIJOITA JA OHJAAJIA BRASILIASSA!
Tänä vuonna Sambic pääsi jälleen kokemaan Brasilian kuumia karnevaalitunnelmia! Meitä lähti viisi Sambicin tanssijaa reissuun, ja tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Recifen ja Olindan iloiset kansankarnevaalit. Hotellimme sijaitsi reilun tunnin ajomatkan päässä Recifestä pienessä ja leppoisassa matkakohteessa Porto de Galinhasissa, jonka upeilla rannoilla karnevaaleista väsyneet lihakset sai mukavasti rentoutettua.
Porto de Galinhas tarjosi pienuudestaan huolimatta paljon nähtävää karnevaaleista kiinnostuneelle. Kylän kaduilla kulki useana iltana värikkäitä ja meluisia kulkueita, eikä rannoillakaan karnevaalihumulta voinut täysin välttyä. Brasilialaiset lomailijat kokoontuivat varjojen alle suurin joukoin pagodea soittamaan, ja kylän pikkupojat tienasivat rahaa mörkövaatteisiin sonnustautuneina rummunpäristelyn säestäessä esityksiä. Kylässä saattoi myös päästä seuraamaan paikallisen maracatu-ryhmän harjoituksia. Upea, huumaava rumpurytmi nosti ihokarvat pystyyn!! Santeria-ravintolassa opimme frevo-tanssia ja harjoittelimme perusaskelta komeiden tarjoilijoiden tuodessa caipirinhaa lantionkahdeksikoilla maustettuna.
Olindan karnevaali oli huima kokemus! Tunnelma oli täysin erilainen kuin hienostuneessa Rion pukuloistossa. Olinda ei tarjoa paljettien kimallusta tai mahtavia kulkuevaunuja vaan todellista kansan keskellä juhlimista. Kaupungin kadut pursuivat ihmisiä, ja samoin vanhojen kauniiden rakennusten kaikista ikkunoista roikkui kansaa hurjassa karnevaalitunnelmassa. Tungoksen keskellä liikkui koulujen kulkueita, joissa rytmit vaihtelivat paikallisesta frevosta maracatuun ja sambaan. Huonona puolena voisi mainita sen, että kaduilla joutui ajoittain kahlaamaan melkoisessa roskavirrassa, mutta hieno tunnelma häivytti haittapuolet mielestä.
Pääsimme onnekkaasti sambakoulu D’Breckin kulkueeseen tanssijoiksi ja lipunkantajiksi. Meidän lisäksemme koulussa oli vain yksi tanssija, rainha do bateria, jonka jälkeen tulimme me takanamme äänivaunu ja bateria. Olimme ylpeitä saadessamme olla kulkueen etujoukoissa näyttämässä suomalaista osaamista! Meidät tosiaan huomattiin kulkueessa, ja tunnelma oli riehakas saadessamme tanssia upeisiin bateria-rytmeihin jopa tuttuja vuoden 2006 Helsingin karnevaalien Sambic tanssikoulun alan koreografioita, mm. Café com pão - ja Maria caipirinha -biiseihin. Välillä ei tosin pystynyt muuta kuin hieman heiluttamaan käsiä ylhäällä tungoksen käydessä miltei mahdottomaksi. Vesihuolto kuitenkin pelasi hienosti ja koulun porukat pitivät meitä muutenkin kuin kukkaa kämmenellä: turvallisuudestamme huolehdittiin ja ihmiset olivat innoissaan saadessaan meidät mukaan kulkueeseen. Koko kulkue kesti noin kolme tuntia, ja vaati melkoista kestävyyttä tanssia ja näyttää pirteältä tungoksessa saunalämpötiloissa. Olindan karnevaalit jäivät mieleemme kuitenkin mielettömän upeana kokemuksena, ja osa meistä oli mukana kulkueessa jopa kaksi kertaa!
Olindan vieressä sijaitsevassa Recifen miljoonakaupungissa olisi ollut tarjolla vielä isompia kulkueita konserteista puhumattakaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla… Sen verran ehdimme toki Recifeenkin tutustua, että vietimme päivän valtavassa ostoskeskuksessa ja vierailimme mm. Casa da culturassa, jossa kiertelimme vanhan vankilan selleihin rakennetuissa käsityöputiikeissa frevo-musiikin soidessa taustalla.
Karnevaaleille oli helppoa päästä osallistumaan Porto de Galinhasista käsin, sillä autokuskin saattoi kohtuuhinnalla vuokrata päiväksi käyttöönsä, ja pyydettäessä he esittelivät matkan varrella olevia nähtävyyksiäkin. Brasilialaista kaunista luontoa saimme nähdä mukavilla retkillä, joita teimme sekä omatoimisesti että matkatoimiston avulla kohteestamme. Mieleemme jäivät erityisesti veneretki upealle Carneiroksen rannalle, buggy-ajelu Maracaipen rauhalliselle rannalle mangrove-suistoalueelle sekä jeeppisafari sokeriruokoviljelmien ja kuohuvien vesiputousten maisemiin.
Lomamme kohokohtia oli ehdottomasti vielä ”keikka” pienessä Nossa Senhora do Ó:n kylässä. Sambakoulu D’Breck tuli kylään esiintymään, ja olimme tietenkin innoissamme heitä kannustamassa lavan edessä. Ennen kuin huomasimmekaan, meidät oli jo kutsuttu lavalle tanssimaan ja vedimme Tainan Café com pão –koreografiaa mahtavalla fiiliksellä yleisön suiden loksahtaessa auki… Sen verran eksoottisilta varmaan heidän silmissään näytimme!
Brasilia-kaipuu valtasi mielemme heti kotimatkalla. Tämän matkan voisimme milloin tahansa tehdä uudelleen, niin mahtava kokonaisuus siitä muodostui! Aivan varmasti palaamme vielä joskus noihin maisemiin : )
Teksti: Brasilialle sydämensä menettänyt sambaaja Tiina, com saudades…
Kuvat: Katso galleriasta
Samba on tarttuvaa
Kun vuosituhannen juuri alkaessa menimme ystäväni Anun kanssa ensimmäiselle Sambic-tunnillemme, etsimme tutun nurkkauksemme Soukan ostoskeskuksen peilisalista. Puhtaasti ja notkeasti liikkuva Wileniuksen Nina opetti huivin hapsut heiluen peruspainonsiirtoa ja puolikasta. Oppimistamme hidasti naurunkrampit vatsassa, kun katselimme peilistä haparoivia yrityksiämme. Mitään näin hauskaa emme olleet koskaan kokeilleet. Vasta noin viidennen kerran jälkeen saatoimme keskittyä enemmän uusien liikkeiden omaksumiseen, kun emme enää jaksaneet verrata omaa heilumistamme Ninan suloiseen malliin.
Juureva afrovaikutteinen Reggae tuntui omimmalta. Hiki virtasi, kun yritimme saavuttaa hallittua, mutta rentoa, matalalta ponnistavaa ja voimakasta liikekieltä. Karnevaalisamba näytti iloiselta ja elegantilta, mutta myös itse suorittamanamme naurettavalta liihottelulta. Vaikutti siltä, että sen hallitsemiseen ei oikein ollut lahjoja. Pelkästään perusaskeleen ihmettelyyn tuntui kuluvan vuosi, jos toinenkin.
Jonkun vuoden päästä saimme lähikoululle myös Johanna Eskolan johtaman lasten Samkid-ryhmän. Tyttäremme osallistuivat siihen innolla. Olivathan he jo saaneet nähdä, miten äidit tanssivat, osallistuivat Helsingin sambakarnevaalien kulkueeseen ja jopa esiintyivät lavoilla. Esiintyminen Sambic-oppilasnäytöksessä oli lapsille äärimmäisen tärkeää. He valloittivatkin estradin riemastuttavalla energiallaan ja saivat aina valtavat suosionosoitukset.
Ei mennyt kauaa, kun Samkid ei enää riittänyt vauhdikkaasti eteneville varhaisnuorille. Heidänkin piti pian päästä aikuisten tunneille aina vaativampia jatkotunteja myöten. Nuoret neidot oppivat niin tekniikan kuin koreografiatkin vanhempiaan nopeammin. Liikkeet tuntuivat menevän oikein aivan luonnostaan. Pian he valmistivat omia koreografioitaankin. Heidän luovuutensa on saanut kukkia myös upeina samba-pukuina kimaltelevine kivineen, paljetteineen, helminauhoineen ja upeine höyhenpäähineineen, jotka herättävät sen jokaisessa naisessa piilevän prinsessan.
Samba on koko perheen naisille ihana yhteinen harrastus, joka kehittää kehon fysiikan lisäksi myös esteettisiä kykyjä, rytmitajua, ompelu- ja askartelutaitoja, hitsausosaamistakaan unohtamatta. Ja vieläkin se naurattaa, mikä tunnetusti pidentää ikää.
Elina Nuortie
